Prahanrottakoiran kanssa harrastaminen
Prahanrottakoira on oiva harrastuskoira lähes lajissa kuin lajissa. Näyttelyiden lisäksi prahanrottakoiran kanssa voi harrastaa esimerkiksi agilitya, rally-tokoa, tokoa, pelto- tai metsäjälkeä, koiratanssia, nose workia ja doboa. Palveluskoiraoikeuksia prahanrottakoiralla ei kuitenkaan ole, mutta näitäkin lajeja voi treenata omaksi sekä koiran iloksi. Harrastamisessa tulee kuitenkin ottaa huomioon prahanrottakoiran pieni koko niin, että tekeminen on aina koiralle turvallista.
Prahanrottakoira on suhteellisen helposti motivoitavissa, vaikka miellyttämisenhalu ei ole samaa luokkaa esimerkiksi paimenkoirien kanssa. Oikean palkan löytyessä prahanrottakoira kuitenkin tekee oikein mielellään ihmisensä kanssa lähes mitä vain! Motivaation herättämisessä kannatta olla luova: yhdelle kelpaa keitetyt sydämet, toiselle pallo tai frisbee ja kolmannelle esimerkiksi kuusen kävyt! Omistajan onkin tärkeää tuntea koiransa myös palkitsemisen suhteen hyvin, jotta tekeminen olisi molemmille osapuolille palkitsevaa ja hauskaa. Ensimmäiseen motivaattoriin ei kannata jäädä, vaan prahanrottakoiralle kannattaa keksiä useampi mieluinen palkka. Näitä vaihtelemalla palkitseminen saadaan pysymään motivoivana ja yhdessä tekeminen mukavana.

Agility
Prahanrottakoirat kilpailevat agilityssa miniluokassa. Miniluokan hypyt ovat 25-35cm. Korkeimpia hyppyjä nähdään pääasiassa vain SM-kilpailuissa, mutta 30cm rimat eivät ole suuri ihme jo ykkösluokassa.
Prahanrottakoiran pieni koko tulee huomioida agilityssa erityisesti hyppyjen korkeudessa sekä korkeissa esteissä. Myös keinulta lähtöä kannattaa harjoitella kovasti, jottei koira tee niin sanottua lentokeinua, eli hyppää keinulta alas keinun ollessa vielä ylhäällä. Isommille koirille tämä ei ole niinkään vaarallista, mutta pienille tilanne onkin jo aivan eri. Prahanrottakoiran hyppytekniikkaa kannattaa myös hioa hyppytekniikkakursseilla, jotta prahanrottakoiran hyppääminen olisi teknisesti mahdollisimman puhdasta. Rataan liitettynä ja erilaisten ohjaustekniikoiden kanssa korkeammat hypyt ovat väistämättä pienelle kiitäjälle rankkoja, mutta oikealla hyppytekniikalla hyppyjen rasittavuutta voidaan vähän lieventää.
Agilityssa on myös erityisen tärkeää muistaa koiran lämmittely ja jäähdyttely, erityisesti kun kyseessä on näin pieni rotu. Lämmittely tulisi aloittaa reippaalla kävelyllä ja päättää erilaisiin juoksupyrähdyksiin, venytysliikkeisiin ja kääntymisiin. Lämmittelyn tulisi kestää 10- 15 minuuttia. Jäähdyttely puolestaan tulisi olla reipasta kävelyä noin 15- 20 minuutin ajan. Samana päivänä noin kahden tunnin kuluttua harjoituksista tulisi tehdä vielä noin 30 minuutin kävelylenkki, jotta palautuminen harjoituksista olisi tehokasta. Tärkeää on myös muistaa, että agilityn kaltaisia rankkoja harjoituksia saisi olla suunnilleen 2 kertaa viikossa. Hyvään lihashuoltoon kuuluu myös fysioterapeutilla tai urheilukoirahierojalla käyminen, jossa ammattilainen avaa mahdolliset syntyneet lihasjäykkyydet, sekä aktiiviselle koiralle suunnattu tasapainoinen ruokavalio.
Prahanrottakoiran pientä kokoa ei kuitenkaan tarvitse pelätä, kunhan huomioi yllä esittämäni pienet asiat. Prahanrottakoirat sopivat oikein hyvin agilityyn energisyytensä vuoksi!
Agilityssa kilpailemisen voi aloittaa hyvin epävirallisista kilpailuista. Epävirallisissa kilpailuissa on erilaisia ratoja koiran osaamistason mukaan: putkirallissa esteinä on ainoastaan putkia, mölliradoilta puuttuvat usein kepit, hypyt ovat matalia ja ne ovat helpompia kuin virallisten kisojen helpoimmat radat, kun taas kilpailevien epävirallisissa ryhmissä radat ovat usein virallisten kilpailujen kakkosluokan ratojen tasoisia. Epäviralliset kilpailut ovat oivia paikkoja treenata erilaisia halleja, esteitä, alustoja ja häiriöitä. Epävirallisiin kilpailuihin voikin osallistua erittäin matalalla kynnyksellä: sinne mennään harjoittelemaan virallisia kilpailuja varten tai vain pitämään hauskaa, menestys on toisarvoinen asia!
Agilityn säännöistä, esteistä, kilpailuista yms. löytyy lisätietoa Suomen agilityliiton sivuilta www.agilityliitto.fi.

Rally-toko
Rally-toko on oikein hyvä ja hauska laji harrastettavaksi prahanrottakoiran kanssa. Tässä lajissa edes pieni koko ei nouse haasteeksi, sillä suoritettavat tehtävät sopivat rodusta riippumatta jokaiselle koiralle. Rally-toko on myös hieman vähemmän vakavamielinen harrastus kuin esimerkiksi tottelevaisuuskoulutus, ja kilpailukynnys ensimmäisen luokan eli alokasluokan kilpailuihin osallistumiseen on hyvin pieni.
Tässä lajissa on tärkeää huomioida häiriöihin siedätettävyys, sillä rodusta löytyy jonkin verran terävyyttä. Rally-tokon liikkeitä tulisikin harjoitella paljon erilaisissa ympäristöissä erilaisilla alustoilla erilaisten koirien ja ihmisten ympäröimänä. Alokasluokassa koira saa olla vielä hihnassa kiinni, mutta avoimessa luokassa hihnaa ei enää käytetä. Tällöin koiran on oltava hyvin hallinnassa koko suoritettavan radan ajan, jottei se poistu radalta esimerkiksi muiden koirien luokse. Tällöin voi syntyä vaaratilanteita erityisesti prahanrottakoiran pienen koon vuoksi.
Rally-tokoa voi myös harjoitella esimerkiksi omalla pihalla, sillä jokainen rally-tokon liikkeen kyltti on tulostettavissa ilmaiseksi rally-tokoyhdistyksen sivuilta. Toki suosittelen harrastusryhmään liittymistä jo häiriöihin siedättymisen vuoksi. Harrastusryhmistä saa myös oivia vinkkejä, mikäli jokin asia jää mietityttämään tai jonkin liikkeen opettelemiseen tarvitsee ulkopuolista apua.
Rally-tokosta löytyy lisätietoa rally-tokoyhdistyksen sivuilta www.rally-toko.fi sekä yhdistyksen Facebook-ryhmästä. Ryhmä löytyy nimellä ”Rally-tokoyhdistys”.

Vielä yleisesti harrastamisesta
Prahanrottakoiran kanssa harrastamisessa onkin siis lähes vain taivas rajana! Kun rodun pienen koon ottaa huomioon, sitä kuitenkaan liikaa pelkäämättä, sopii prahanrottakoira lajiin kuin lajiin oikein motivoituna. Pienestä koostaan huolimatta myös prahanrottakoirat tarvitsevat paljon tekemistä ja liikuntaa voidakseen olla onnellisia ja elääkseen koiramaista elämää. Suosittelenkin kokeilemaan avoimin mielin omalla paikkakunnalla järjestettäviä erilaisia koiraharrastuslajeja ja valitsemaan niistä itselle ja koiralle mieluisimmat lajit.
Facebookista löytyy oma ryhmä pienirotuisten koirien kanssa harrastaville, jossa voi kysellä lisää vinkkejä prahanrottakoiran kanssa harrastamisesta. Ryhmä löytyy nimellä ”Harrastavat kääpiökoirat”.
Toivotan oikein mukavia harrastushetkiä oman prahanrottakoirasi kanssa!
teksti ja kuvat
Sini Vesterinen