Kesäpäivät 13.8.2017
Sunnuntaiaamu Rengossa, on luvattu sadetta. Ajatukset ovat silti iloiset ja aurinkoiset. 25 prahanrottakoiraa omistajineen on kokoontunut Nummenkylän koulun pihaan. Alkamassa on Suomen Prahanrottakoirat r.y:n kolmannet kesäpäivät.
Joukosta löytyy muutama venäjän toy terrierikin, joten pääsemme vertailemaan näitä kahta rotua keskenään. Paikalle on saapunut myös perhe, joka on kiinnostunut prahanrottakoirista ja mielestäni he ovat juuri oikeassa paikassa.
Joukosta löytyy muutama venäjän toy terrierikin, joten pääsemme vertailemaan näitä kahta rotua keskenään. Paikalle on saapunut myös perhe, joka on kiinnostunut prahanrottakoirista ja mielestäni he ovat juuri oikeassa paikassa.

Päivän ohjelmaan kuuluu leikkimielisiä kisoja joihin voi jokainen halutessaan osallistua. Ensimmäisenä on vuorossa vieheen veto. Tässä lajissa rottakoirat ihan kilpailevatkin rodun kotimaassa Tsekissä. Näissä kisoissa tyyli oli vapaa. Radan sai juosta omistajan kanssa yhdessä tai niin kuin jotkut koirat katsoivat parhaaksi, että omistaja itse juoksee typerän lelun perässä.
Parhaiten juonesta saivat kiinni urokset Neo ja Lysti, jotka suorittivat radan tismalleen samalla ajalla.
Lämpimillä lihaksilla oli helppo siirtyä seuraavaan lajiin, jossa myös vaadittiin vikkeliä kinttuja. Lajina luoksetulo, jossa koira jäi avustajan kanssa viivalle ja omistaja meni vähän matkan päähän. Käskystä koira päästettiin irti ja kuka nopeimmin tuli omistajansa luo oli voittaja. Tässäkin lajissa nähtiin erilaisia tyylejä. Toiset olivat oivaltaneet, ettei tässä nyt niin kiire ole, ja sitä paitsi matkalla oli hajujakin haisteltavana. Tämän lajin voitti niinikään Neo. Kiireettömin oli porukan kuopus Omppu.
Kisoissa pidettiin maittava kahvitauko ja rohkeimmat koirat pulahtivat järveen uimaan rantaleikkien aikana.
Kisat jatkuivat temppukisalla, jossa nähtiin erilaisia suorituksia. Yleisöäänestyksellä valittiin voittajaksi Miina, joka kieppui voiton itselleen. Seuraavaksi kisattiin siitä kenellä heiluu häntä hurjimmin. Melkoisia hännänheiluttajia olivat kaikki, mutta parhaimpana palkittiin Meiju.
Ahmattikisa oli monelle mieluisa laji. Toiset ottivat ilon irti ja nauttivat kaikessa rauhassa ylimääräisestä herkkuhetkestä. Joidenkin mielestä ruoka ei ollut edes maistamisen arvoista. Ahmattikisan finaaliin selvisivät Siru ja Muru, äiti ja tytär, mutta nopeimmin kupin tyhjensi äiti Siru. Päivän päätöslajina oli leikkimielinen Match Show. Jotta homma ei olisi ollut niin helppoa jokainen esitti vieruskaverin koiran. Yhteisen sävelen tähän lajiin löysivät parhaiten Kimmo ja Bruno.
Päivä oli täydellinen ja vaikka näissä kisoissa ei menestystä tullut, niin kaikki saivat silti kotiin viemisiksi pienen maistuvan lahjan. Koirat saivat kokeilla uusia asioita ja leikkiä keskenään. Omistajat tutustuivat uusiin ihmisiin ja nauttivat kun saivat puhua rakkaista lemmikeistään ja seurata niiden touhuja. Saimme nauttia poutasäästä aina tapahtuman loppuhetkiin saakka. Heipat huudeltiin samalla kun juostiin autoihin sateelta suojaan. Siispä haluan vielä kiittää kaikkia mukana olleita, Nummenkylä r.y:tä hyvästä ruoasta ja maittavasta kahvista sekä Suomen Prahanrottakoirat r.y:tä hienon tapahtuman järjestämisestä. Toivottavasti nähdään taas ensi kesänä!